Vammaisten omien järjestöjen tukema kampanja
Kesäkuussa 2024 African Disability Forum toivotti tervetulleeksi voimaantuloon tarvittujen 15 ratifioinnin tallettamisen. Panafrikkalainen järjestö kertoi edistäneensä ratifiointia kumppaneiden ja muiden toimijoiden kanssa. Se esitti pöytäkirjan YK:n vammaisyleissopimusta täydentävänä asiakirjana, joka huomioi afrikkalaiset kokemukset, myös albinismia omaavien henkilöiden kokemukset. Tämä oli ADF:n kuvaus yhteisestä vaikuttamistyöstä; se ei väittänyt yhden järjestön yksin aikaansaaneen sopimuksen oikeusvaikutusta.
Yhteisössä elämisellä on myös järjestöllinen ulottuvuus
Pöytäkirjan 14 artikla tunnustaa oikeuden elää yhteisössä yhdenvertaisin valinnoin. Se käsittelee asuinpaikkaa ja asuinkumppaneita, yhteisössä saatavaa tukea sekä tavallisten julkisten palvelujen saatavuutta. Yksi määräys koskee erityisesti vammaisten henkilöiden perustamia tai järjestämiä yhteisössä elämisen keskuksia: sopimusvaltioiden tulee tukea niitä koulutuksen, samankaltaisia kokemuksia omaavien ihmisten vertaistuen, henkilökohtaisen avun ja muiden palvelujen tarjoamisessa. Näin vammaisten omat järjestöt saavat paikan kehyksessä yksilön oikeuksien ja hallitusten vastuiden rinnalla. [3]
Nairobi yhdistää oikeudet määrärahoihin ja tukeen
African Disability Forumin Nairobin konferenssiin 2.–4. syyskuuta 2024 kokoontuneet edustajat hyväksyivät julistuksen, joka vaati laajempaa ratifiointia ja kansallista toimeenpanoa. Vaatimukset yhdistivät julkiset määrärahat käytännön tukeen, kuten päteviin viittomakielen tulkkeihin, saavutettaviin muotoihin, henkilökohtaiseen apuun ja apuvälineisiin. He vaativat myös vammaisten ihmisten osallistumista edustuksellisten järjestöjensä kautta politiikan suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Julistus kiinnitti erityistä huomiota risteävälle syrjinnälle altistuviin ryhmiin, kuten naisiin, paljon tukea tarvitseviin, pakolaisiin ja albinismia omaaviin henkilöihin. [4]
Voimaantulo aloittaa vastuun seurannan
Afrikan komission marraskuun 2024 päätöslauselma tunnusti vammaisten ihmisten, heidän järjestöjensä ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden vaikuttamistyön. Se kehotti sopimusvaltioita konkreettisiin toimeenpanotoimiin asianosaisten kanssa ja vaati vastuun seurantamekanismeja, joihin osallistuvat kansalaisyhteiskunta ja hallitusten yhteyspisteet. Pyynnöt selittävät, miksi ratifiointi ja palvelujen toteutuminen on raportoitava erikseen. Pöytäkirjan voimaantulo oli oikeudellinen kehitysaskel; Nairobin vaatimukset ja komission päätöslauselma olivat jatkotoimien vaatimuksia. Mikään niistä ei osoita henkilökohtaisen avun tai yhdenvertaisen yhteisöön osallistumisen olleen jo saatavilla koko maanosassa. [1][4]